Yläkoululaisten kädentaitokilpailun Helsingin aluekilpailusta Taitaja9-finaaliin kaksi joukkuetta Helsingistä ja yksi Porvoosta.

Suomen liikemiesten kauppaopistossa järjestettiin Taitaja9 Helsingin aluekilpailu torstaina 26.1.2017. Helsingin aluekilpailusta toukokuussa järjestettävään finaaliin selvittivät tiensä kolme joukkuetta: Helsingin Pakilan yläkoulusta joukkueet PYA 2 ja PYA 4, sekä Porvoosta Kolme Varista Pääskytien koulusta.

 

Helsingin aluekilpailussa 36 joukkuetta Uudeltamaalta, Itä- ja Keski-Uudeltamaalta

 

Taitaja9 aluekilpailuita järjestetään ympäri Suomea. Helsingin aluekilpailussa mukana olivat omista paikalliskilpailuista jatkoon päässeet 36 parasta kolmen hengen joukkuetta: Helsingistä, Askolasta, Mäntsälästä, Pornaisista, Keravalta, Porvoosta, Järvenpäästä, Nurmijärveltä ja Tuusulasta.

 

Taitaja9 kilpailupäivä on hauska ja erilainen koulupäivä

 

Kilpailupäivän aikana joukkueet selvittivät useita erilaisia kädentaitoja vaativia tehtäviä. Tehtävien selvittäminen vaatii näppäryyttä ja luovuutta. Samalla joukkueet tutustuivat hauskalla tavalla eri ammattialoihin.

 

Yläkoululaiset joukkueet olivatkin innolla mukana tekemässä tehtäviä. Nuorilla oli hauskaa ja päivä koettiin ”erilaiseksi koulupäiväksi”. Kilpailupäivässä oli useampi eri vaihe, ennen voittajien selviämistä.

 

Kilpailupäivä koostui alkueristä, joiden nopeimmat joukkueet pääsivät suoraan päivän välieriin. Keräilyerissä joukkueilla oli uusi tilaisuus päästä päivän välieriin. Välierien nopeimmat joukkueet kilpailivat päivän finaalissa paikasta toukokuussa järjestettävään Taitaja9-finaaliin. Yhdenkään joukkueen ei tarvinnut lähteä kotiin tyhjin käsin, mukaansa kotimatkalle jokainen sai kiitokseksi lahjapussin.

Pya 2 joukkue kännykkäpussin ompelu -tehtävän parissa

–Alkuerissä joukkueet tunnistivat paikkoja kartalta, ompelivat kännykkäpussukoita, sekä tunnistivat erilaisia työvälineitä.

 

–Keräilyerissä joukkueet vaihtoivat vaipan nukkevauvalle ja tunnistivat erilaisia pakkausmerkintöjä

 

–Välierässä joukkueiden tehtävänä oli asetella Suomen presidentit oikeaan järjestykseen aakkosjärjestyksessä, asetella neljä arkistokansiota pahvilaatikkoon siten, että laatikko voidaan myös sulkea ja lähettää eteenpäin, sekä tunnistettiin paikkoja Suomen kartalta.

PYA 4

 

–Aluekilpailun finaalissa oli Excel-tehtävä, majoneesin valmistamista ja kynsien lakkaamista.

Kolme Varista Exscel-finaalitehtävän parissa. Kuvaaja Kiril Kainulainen
Pya 4 Kuvaaja Julianna Ahto

Finaaliin tiensä selvittivät kolme nopeinta joukkuetta: ensimmäisen ja kolmannen paikan napannut Pakilan yläasteen koulun joukkueet PYA 2 (Tilda Lassila Marianne, Pyry Reunanen, ) ja PYA 4 (Aapo Rintatalo, Iida Rusi, Fia Dahlström), sekä toiseksi tullut Kolme Varista Porvoon Pääskytien (Sanna Ahvenainen, Viki Kaikkonen, Kalle Hyttinen) koululta.

 

Vasemmalta oikealle: Kolme Varista, Pya 2, Pya 4

 

Taitaja9: koko yläkoulun kädentaitokilpailu

 

Taitaja9-kilpailu on hyväntuulinen ja reipas kädentaitokilpailu, joka tempaa mukaansa niin 7.–9.-luokkalaiset kilpailijat kuin kannustusjoukotkin. Kilpailu käydään kolmen hengen sekajoukkueissa (sekä tyttöjä että poikia). Vauhdikas tapahtuma on hauska tapa tutustua eri ammattialoihin. Kisalla halutaan innostavalla tavalla nostaa kädentaitoa vaativien alojen, erityisesti tekniikan, tekstiilityön ja kotitalouden, tuntemusta. Samalla pyritään kasvattamaan ammatillisen koulutuksen vetovoimaa sekä tehostamaan paikallista yhteistyötä peruskoulujen, ammattioppilaitosten ja yritysten välillä. Taitaja9-finaali järjestetään vuosittain Taitaja-tapahtuman yhteydessä.

Uusimaan haastattelu

 

Kolme Varista päätyi uutisiin, katso täältä:

http://www.uusimaa.fi/artikkeli/480887-huumorilla-ja-erilaisuudella-parjaa-taitaja9-kisassa