Näkövamma ei ole este lähihoitajan työssä onnistumiselle

Perttu Viitala ja Ville Numminen, toisen vuoden lähihoitajaopiskelijat Keskuspuiston ammattiopistosta sairastavat molemmat Leberin tautia. Äidiltä pojille periytyvä näköhermon rappeumatauti puhkeaa parikymppisenä ja ilmenee eri ihmisillä hyvin laajalla skaalalla. Sairaudessa sekä lähi- että kaukonäkö ovat sumeita. ”Osa tautia sairastavista on täysin sokeita, osa taas hahmottaa esimerkiksi kerrostalon ikkunat, joku taas näkee melko hyvinkin”, Perttu ja Ville kertovat”.

Nuoret miehet liikkuvat Messukeskuksessa sujuvasti ilman valkoista keppiä, vaikka heidät on luokiteltu sokeiksi. ”Portaat tuottavat joskus hankaluuksia, Perttu toteaa ja vääntää heti perään julkaisukelvottoman vitsin aiheesta. Pöydässä istuva porukka repeää spontaanisti. Huumori hersyy läpi haastattelun. Kaksikon kyky nauraa omille kommelluksilleen kertoo hyvästä itsetunnosta.”

TaitajaPLUS-finaaliin pääsy on todiste osaamisesta työmarkkinoilla

Samanlainen tausta, yhteinen huumori ja korkea työmoraali yhdistävät nuoret miehet timanttisen kovaksi tiimiksi. TaitajaPLUS-kisaan osallistuminen yhdessä oli selkeä valinta. Tiimi toimii hyvin.

”Ensimmäinen kisapäivä meni meillä vähän huolimattomasti. Toinen päivä meni hyvin. Kivaa on ollut”, Ville referoi. ”Kokemusta tämä kartuttaa ennen kaikkea. Tulee treenattua uusia juttuja. Nyt kun on tehnyt kisasuorituksia yleisön ja tuomareiden tarkan valvonnan alla, osaa työskennellä paremmin paineen alla.”

Miesten polku lähihoitaja-opintojen pariin oli samanlainen. Molemmat aloittivat opintonsa valmentavassa koulutuksessa (VALMA), jonka aikana kartoittivat itselleen sopivimpia ja sydäntä lähinnä olevia aloja. ”Lähihoitajan työ on toiminnallista. Opiskelukaan ei ole pelkkää teoriaa. Lähihoitajan ammatti on kutsumustehtävä”, Ville sanoo.

Opinnot sujuvat sekä opiskelijoiden että heidän opettajiensa mukaan hyvin. Koulunkäynti hoituu kätevästi puhelimen avulla. ”Sähköisestihän nykyään toimitaan. Tehtävät ja opetusmateriaali kulkee puhelimessa mukana. Myös tehtävien palautus onnistuu sähköisesti”, Ville kertoo. Pistekirjoitus sen sijaan taitaa olla menneen talven lumia. ”Se on hidasta. Eipä ole hetkeen tullut treenattua”, miehet myöntävät.

Uskalla palkata heikkonäköinen

Ennakkoluuloja näkövammaisia lähihoitajia kohtaan on valitettavasti olemassa. Miten sujuu potilastietojen luku? Entä lääkkeiden jakelu? Nuoret miehet ymmärtävät työnantajien huolen ja toteavat, että varmasti itsekin miettisivät samoja kysymyksiä palkatessaan näkövammaisia töihin.

Näiden miesten näkövammaisuutta ei ulkopuolinen huomaisi laisinkaan, ellei tarvitse lukea jotain pientä tekstiä, kuten tekstiä maitopurkin kyljestä. ”Apuvälineillä siitäkin selviää”, Ville kertoo ja nappaa kaulassaan roikkuvan suurennuslasin avukseen ennen kuin kaataa maidon kahviinsa. Perttu käyttää puhelimessaan puhesynteesiohjelmaa (ääneenlukutoimintoa). ”Tekstiviestit voidaan sanella ja tietokoneruudun tekstin voi suurentaa”, opiskelijat kertovat tekemättä sairaudestaan sen isompaa ongelmaa – itselleen.

Ongelma tuntuukin olevan ulkopuolella. ”On todella harmillista, jos ei pääse näyttämään mitä oikeasti osaa ja miten hyvin pärjää. Jos cv:ssä kertoo olevansa heikkonäköinen, päätyy